Pääsivu / Ravintolapalvelut / Petronella

Petronella

Saariselkä
Honkapolku 5
99830 SAARISELKÄ
Ravintola Petronella Saariselällä on korkealaatuinen ruokapaikka, jonka toiminnan lähtökohtana ovat hyvä ruoka ja viihtyisä ympäristö. Asiakaspaikkoja on noin 150, sijainti on aivan Saariselän keskustassa.

Sijainti

Petronella sijaitsee Saariselän Keskustassa, Partioaitan vieressä Honkapolku 5:ssä.

Ravintolan kuvaus

Ravintola Petronella on korkealaatuinen ruokapaikka, jonka toiminnan lähtökohtana ovat hyvä ruoka ja viihtyisä ympäristö.

Ravintola Petronella on nimetty hollantilaisen seikkailijattaren ja lehtinaisen Sylvia Petronella van der Moerin mukaan. 26-vuotias Sylvia Petronella kuuli Lapin kullankaivajista vuonna 1949
Rovaniemellä ja siitä innostuneena kulki Lemmenjoelle, jossa hän työskenteli mm. kultamiesjoukon kokin apuna. Iloinen ja ahkera Petronella kuitenkin karkotettiin maasta passittomana ja hotellikarkurina vain 4 kuukauden jälkeen. Hänen myöhemmät vaiheensa ovat jääneet yhtä hämäriksi kuin aika ennen Lapin vierailua. Sekä hollantilaista että suomalaista mediaa kiinnostaneen naisen jäljet katosivat Yhdysvaltoihin ja asiasta tietävät ovat pysyneet kovin vaitonaisina. Lyhyen vierailunsakin aikana Petronella ehti tehdä syvän vaikutuksen juroihin kullankaivajiin.

1989 perustettu Ravintola Petronella on vuodesta 1992 ollut yksi Lapin kolmestatoista Chaîne des Rôtisseurs –kilvet ansainneesta ravintolasta.

Petronellan A´la Carte

Alkuruokia


Lämminsavustettua lohta, rapusalaattia ja talviomenapikkelsiä
  • Juomasuositus:Prinz von Preussen Riesling, Saksa
  • Pouilly Fumé , Ranska

Perinteinen tattariblini, siianmätiä, sipulia ja vuolukermaa
  • Juomasuositus: Olut ja Petronellan Snapsi
  • Cava Aliquer  Brut Reserva, Espanja

Poroa ”vitello tonnato"
  • Ohueksi leikattua riimiporoa, tonnikala-kaprismoussea ja makeaa balsamicoa
  • Juomasuositus:Chardonnay Castel Turmhof , Italia
  • Wild Rock Pinot Noir, Uusi-Seelanti

Prässättyä riistaa, sienisalaattia ja marjahyytelöä
  • Juomasuositus:Olut
  • Little James’ Basket Press, Ranska

Keittoja


Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa ja 3 pientä suupalaa
  • Juomasuositus:Domaine Laurent Vogt Pinot Gris, Ranska
  • Cava Aliguer Brut Reserva, Espanja

Täyteläistä kuningasrapukeittoa ja tähtianiskermaa
  • Juomasuositus:Chablis 1er Cru Montee de Tonnerre, Ranska
  • Chardonnay Castel Turmhof , Italia


Pääruokia

Parmesan kastikkeella kuorrutettua juureskakkua ja paahdettua punajuurta

  • Juomasuositus: T´Air d´Oc Sauvignon Blanc, Ranska
  • AgnusDei Albariño, Espanja

Paahdettua villiä Inarinjärven taimenta ja sitruuna-peruna ”muffini” sekä tillillä maustettu voi-valkoviinikastike
  • Juomasuositus:Chablis 1er Cru Montee de Tonnerre, Ranska
  • Prinz von Preussen Riesling, Saksa

Miedosti savustettua siikaa, glaseerattua punajuurta ja ruohosipuli moussea
  • Juomasuositus: T´air d´Oc  Sauvignon Blanc, Ranska
  • Logan Wine Chardonnay, Australia

Grillattua karitsan kareeta ja lammasmakkaraa, tummaa timjamikastiketta sekä punasipuli salsaa
  • Juomasuositus:Wild Rock Pinot Noir, Uusi-Seelanti

Petronellan häränsisäfilettä, rosmariiniperunaa ja karhumetwurstivoita
  • Juomasuositus:Roda Reserva, Espanja
  • Laus Tinto Roble, Espanja

Yön yli mureaksi haudutettua savuporon potkaa, röstiperunaa ja punajuurta
  • Juomasuositus: Amarone della Valpolicella Tedeschi, Italia
  • Inkspot, Etelä-Afrikka

Paistettua riekonrintaa ja hirvenfilettä, riista-kermakastiketta ja mustapippuri-valkosipulivoita
  • Juomasuositus: Cabernet Franc Gillmore, Chile
  • Little James’ Basket Press, Ranska

Poronfilettä Rossini: Poronfilettä Ivalon Moitakurusta, ankanmaksavoita, tryffeliperunaa ja madeirakastiketta
  • Juomasuositus: Brunello di Montalcino Il Poggione, Italia
  • Cabernet-Sauvignon Castel Turmhof, Italia

Jälkiruokia


Lakka-valkosuklaavanukasta, paahdettua marenkia ja 24 karaatin kultaa
  • Juomasuositus:Nederburg Edelkeur 2002 , Etelä-Afrikka

Kardemumma omena ”karkki”, vaniljavaahtoa ja jäätelöä
  • Juomasuositus: Nitthaus Beerenauslese, Itävalta

Petronellan suklaakakkua ja karpalomoussea
  • Juomasuositus:Pedro Ximenes 1730 Sherry, Espanja

Roquefort Papillon juustoa ja vadelmamarmeladia
  • Juomasuositus: Chateau Guiraud Sauternes, Ranska

Kuvia